Lineaarinen jännitesäädin saavuttaa jännitteen säätelyn tarkoituksen ohjaamalla säädinputken jännitehäviötä VDD (eli jännite-eroa) ohjauspiirin kautta, joka koostuu lähtöjännitteen takaisinkytkemisestä ja virhevahvistimesta. Periaatelohkokaavio on esitetty kuvassa 1. Ominaisuus on, että VIN:n on oltava suurempi kuin VOUT ja säätöputki toimii lineaarisella alueella (lineaarinen säädin on saanut nimensä tästä). Kun tulojännitteen muutos tai kuormitusvirran muutos saa lähtöjännitteen muuttumaan, VDO:n kokoa muutetaan takaisinkytkentä- ja ohjauspiirin kautta siten, että lähtöjännite VOUT on periaatteessa muuttumaton.
Tavallisten lineaaristen säätimien ja LD{0}} toimintaperiaatteet ovat samat, ero on siinä, että näiden kahden käyttämän säätöputken rakenne on erilainen, joten L D0:n jännite-ero on pienempi ja tehonkulutus on pienempi kuin tavallisilla lineaarisilla säätimillä.
Joissakin nestekidenäytöissä käytetyssä lineaarisessa jännitteen stabilisaattorissa on ulostulon ohjausliitin, eli tämän tyyppisen jännitteen stabilisaattorin lähtöjännitettä ohjataan ohjausliittimellä. FI (esitetään joskus symbolilla SHDN) on lähdön ohjausliitin. Yleensä alhaisen (tai korkean) tason lisää mikroprosessori sammuttaakseen (tai toimiakseen) LDO:n. Kun virta katkaistaan, virta on noin 1 μA.
